Ruska ei odota ketään

Ruska ei odota ketään. Yhtenä viikonloppuna koivut ovat vielä vihreitä, seuraavana ne ovat kullanvärisiä, ja viikkoa myöhemmin lehdet ovat jo maassa.

Ajoimme Heinolaan ja kävelimme harjun yli järven rantaan. Mustikanvarvut olivat punaisia, haapa keltainen ja kuusi tummanvihreä, ja kaiken yllä oli matala, kirkas valo.

Ruskassa on jotain, mikä pakottaa pysähtymään.

Matkalla poimimme viimeiset puolukat ja söimme eväät kalliolla. Lämmintä kaakaota, voileipiä, pari omenaa. Kukaan ei sanonut mitään pitkään aikaan, ja se oli hyvä.

Kuvia otin aivan liikaa, mutta mikään niistä ei kerro, miltä metsä tuoksui.